Kirjoitin pitkät jutut tähän bogiin, mutta teksti pätki ja lopulta puolet hävisi. En tiedä miten onnistuisi ja kuka osaisi neuvoa..

Pompen pennut täyttivät toissapäivänä kaksi viikkoa.

Ne ovat kasvaneet tasaisesti ja nyt niin pyöreitä, että, jos olisin itse niitä ruokkinut, uskoisin antaneeni niille liikaa ruokaa. Poika, joka alussa oli siskoaan kevyempi (198 g, 268g), on nyt syönyt itsensä johtoon (929g, 919g). Heidän äitinsä sen sijaan on pienentynyt - paitsi tissirivistö on komistunut. Turkki kyllä kiiltää ja katse on kirkas, iloinen, ei mitenkään nääntynyt. 
Ensimäinen viikko oli tiivis. Emolla se sisälsi pentujen tauotonta hoitamista, minulla roikkumista pentulaatikon reunalla lähes yötäpäivää. Ulos sain Pompen väkisin hihnassa viedä, mutta ei päästy kuin pari metriä talon nurkalle, kun jo oli paniikki valloillaan - oi oi, heti takaisin! Kolmen vuorokauden kuluttua nuori äiti ensi kerran vapaaehtoisesti astui ulos laatikosta. Se jäi oviaukkoon seisomaan, katseli ympärilleen kuin ajatellen "kas, tämmöistäkö täällä on" ja sitten huomasi minut. Juoksi häntä väkkäränä tervehtimään, nuolemisesta ja hännänheilutuksesta ei meinannut loppua tulla, ihan kuin ei olisi nähnyt minua päiväkausiin! Ehkä ei ollutkaan. Ehkä koiraemo on synnytyksen jälkeen jossain toisessa maailmassa.
Viikon jälkeen Pompe alkoi tulla pyytämään ulos ja vaatimaan ruokaa. Viettää jo monta hetkeä pesän ulkopuolella, tosin valppaana tarkkaillen. Talon ulkopuolella se ei kuitenkaan viihdy pitkään. 

Sisko ja sen veli eivät vielä tee muuta kuin nukkuvat, imevät, önisevät, haukottelevat ja tuoksuvat suloiselle vauvalle. Mutta elämä on muuttumassa. Silmät ovat auenneet. 

18.3.2015 syntyi lyhytkarvaisille mäyräkoirille, Pompelle ja Bardille, kaksi pentua. Tyttö ja poika.
Pentue ei siis ole suuren suuri, mutta sitäkin somempi. 
Pompe-äiti, oikealta nimeltään Thilia Thalian Taljanka, on väriltään ruskea keltaisin merkein - sellainen tummasuklainen - ja asustaa Porvoossa Nasutas-kennelissä (kennelnasutas.com).
Bardi-isä, Adrenalin Sstraumes Chocolata, on saman värinen ja sen koti on Tampereella, mutta kasvattaja Latviasta.
Pompe ja Bardi tapasivat tammikuun puolessa välissä, ja kohtaamisen ihana seuraus on se, mistä tässä blogissa kerrotaan.

Koiran raskaus kestää keskimäärin 63 vrk. Laskettu aika oli siten 17.3.
Pompe ei kuitenkaan ollut samaa mieltä. Kaiveli vain tyynesti kuoppia pihalla. Pentulaatikko ei sitä tuntunut erityisemmin kiehtovan - kuistin alusta ja liiteri kylläkin. Olin onneksi huomannut kiinnostuksen jo pari päivää aiemmin ja tukkinut kulkutiet. Se nyt olisi ollut hilpeää, jos olisi sinne pikkuisensa pyöräyttänyt - minulla ei silloin olisi ollut muuta mahdollisuutta kuin purkaa koko kuisti. Tai puoli liiteriä.
18.3. alkoi tapahtua jo aamupäivällä. Pompe petasi tarmokkaasti nojatuolissa, sängyssä ja lopulta  pentulaatikossa. Tyynyt lentelivät lattialle, lakanat ja peitot kasattiin solmuiksi. Ruokakuppi jäi koskemattomaksi. Olin mitannut kuumeen edellisenä iltana ja tulos 36,9 kertoi sen, että syntymän pitäisi tapahtua 12-24 tunnin sisällä.
Supistukset alkoivat juuri kuten piti, kestivät puolisen tuntia, ja sitten, klo 19:45  Pompe ponnisti pari kertaa ja maailmaan putkahti pikkuinen tyttö, innokkaana pää edellä.
Pompe-mamma teki kaiken kuten asiaan kuuluu. Ihmeellistä oli jälleen nähdä, miten hienosti koiraemo osaa kaiken. Napanuora jyrskytetään poikki, jälkeiset syödään ja jälkeläinen nuollaan puhtaaksi.
Tämä jälkeläinen oli hyvin ponteva heti alkutuimaan - ei mikään rääpyskä. Suoraan suunnisti nisille ja aloitti imemisen.
Olin Pompen mahan tunnustelun perusteella tullut siihen tulokseen, että pentuja olisi kaksi: koiran kohtuhan on sellainen hevosenkengän muotoinen, ja liikkeet olivat tuntuneet molemmilla puolilla. Jäin siis levollisin mielin odottelemaan. Mutta, kun ei kolmeen tuntiin mitään tapahtunut, aloin huolestua. Ei ollut supistuksia, vuotoa, ei mitään.
Pompe vain keskittyi tyttärensä nuolemiseen, välillä ummisteli silmiään.
Yhdeltä yöllä yritin käydä nukkumaan, sänkyyn pentulaatikon viereen, mutta vähän väliä nousin katsomaan onko kaikki hyvin. Ehkä puoli kolmen paikkeilla nukahdin. Olin päättänyt aamulla soittaa eläinlääkärille ja käydä varmistamassa, ettei kohtuun ole jäänyt kuollutta pentua.
Mutta kun puoli kahdeksalta olin viemässä Pompelle ruokaa laatikkoon, näin jotain merkillistä. Luulin, että väsymyksen vuoksi näen jo harhoja: Nisillä imemässä oli kaksi pentua!
Voi sitä riemua!
Pompe oli varmaan odottanut, että nukahdan, ja sitten pullauttanut pennun ulos. Pojan.

Kuvissa pennut ovat päivän parin ikäisiä
Kun kirjoitan tätä, ne ovat jo viikon. Näyttävät suklaisilta virtahevoilta. Eivät ainakaan nälkiintyneiltä.
Siitä ja muusta lisää toiste.

,